Nyt on siten Kubik palannut takaisin Puolaan isäntänsä Kamilin luokse. Täällä ikävöi sekä minä että Lyyli. Palattiin reissusta perjantaina ja kun päästettiin tytöt sisälle, niin Lyyli etsi kaikki huoneet läpi ja ihmetteli että missä ihmeessä Kubik on. No nyt on yritetty selittää että Kubik on kotonaan Puolassa, mutta ikävä meillä on suuri. Tiitu on palannut omaksi itsekseen eli tiitumainen luonne on taas palannut ja sitä myöten myös arvojärjestys Nauru eli Tiitu on saanut painia Lyylin kanssa ihan rauhassa.

Me tosiaan käytiin saattelemassa Kubik helsinki-vantaan lentoasemalle varhain torstai-aamuna ja lähdettiin sitten kohti satamaa ja Tallinnaa. Tallinnassa satoi koko ajan mutta se ei meitä hidastanut. Shoppailtiin ja kierreltiin ympäri kaupunkia.

Tänään onkin sitten pyykkäyspäivä ja keskiviikkona olisi käsikontrolli Oulussa. Toivottavasti lääkäri antaa luvan mennä 15. päivä töihin. Käsi on parantunut tosi hyvin. Rannekkin liikkuu jo yllättävän hyvin.

Nyt meillä sitten odotellaan loppu kuuta ja Lyylin ultraa että näkyykö siellä masussa elämää.

1244348968_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kubik ja Matti

1244349104_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kubik odottaa lentoa torstai-aamuna Helsinki-Vantaalla

1244349428_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kyllä se puoli vuotta yhteiseloa Kubikin kanssa kului tosi nopeasti.Herra Koo oppi hyvin nopeasti meidän tavat ja päiväjärjestyksen. Osasi odottaa ruokakuppia aamulla ja tiesi että kun on syöty on aamulenkin vuoro. Tyttöjen kanssa Kubik tuli toimeen hyvin ja Tiitunkin kanssa oppi toimimaan pian Nauru Tiitu kun näytti kaapin paikan myös Kubikille. Tiitu on meidän talon kingi!Silmänisku