Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen takana päin ja paluuta normaali arkeen harjoitellaan :) Kiva oli pitkästä aikaa lähteä töihin. Nyt tietenkin odotetaan viikonloppua ja Haapajärven ryhmänäyttelyä. Kepo on valmistautunut huolella, juoksuttanut Lyyliä joka aamu ja ilta pyörällä ja alkaahan tuota tulosta näkyä, koirassa siis ;) lihasta on muodostunut ja roikkumaha juoksujen jälkeen lähes kadonnut joten koira on kisakunnossa!

Minä tulin lupautuneeksi juoksutytöksi Erjalle näyttelyiden ajaksi. Beaglekehän kyllä katson ennen kuin aloitan mitään juoksuja, se on varma se ;)

Meillä Lyyli on muuttunut juoksujen jälkeen ihan eri koiraksi, rauhoittunut ja aikuistunut. Huomenna mennään koirakouluun treenaamaan ja aloitetaan nyt tottis-koulutus ihan tosissaan kun oppi näyttää menevän  perille. Tiitulle kävi samoin toisten juoksujen jälkeen, rauhoittui kummasti.

Tulevalle syksylle ei ole kummempia suunnitelmia, parit näyttelyt ois ehkä tiedossa mutta mitään varmaa ei vielä ole. Kun jahtikausi alkaa niin silloin pääsee meidän ajurit oikein kunnolla metsälle. Matti on säästänyt 3 viikkoa kesälomaa ihan sitä varten! Tavoitteena on opettaa Lyylille pupenajamisen salat ja Tiitukin pääsee lempiharrastuksensa pariin. Olenkin jo katsellut jänispaistin ohjeita, laittakaapas hyviä ohjeita minulle päin, kiitos! Tavoitteena on syödä jänistä ekan kerran 1.9 ;) Siinäpä tavoitetta! ( jos ei saada tuoretta niin täytyy kaivaa pakastinta :) 

1794262.jpg

Lyyli seisoo jo unissaankin, treenaus tuottaa siis tulosta ;)

1794265.jpg

Tiitu on laihtunut ja poseeraa jo kameralle :)

1794269.jpg

ja Lyyliä nukuttaa, haahuilee silmät puoliummessa